keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Venla Hiidensalo - Sinun tähtesi

Venla Hiidensalo  Sinun tähtesi (Otava 2017)
Kirja saatu kirjailijalta itseltään. Blogiteksti kirjoitettu omaehtoisesti.

"Äidin kanssa oli ollut helpointa keskustella kirjeiden välityksellä. Kun he istuivat vastakkain pöydän molemmin puolin tuntui, että heidän välissään oli liikaa äänettömyyttä. Kuolemansa jälkeen äiti oli sen sijaan alkanut puhua hänelle hiljaisuuden äänellä."
Albert Edelfelt oli Suomen kansallisesti merkittävimpien joukkoon nostettu kuvataiteilija, ja hänen asemansa oli vahva erityisesti Suomen itsenäistymispyrkimyksiä kohti kuljettaessa ja ylevää kansallista identiteettiä luotaessa 1800-luvun lopussa. Venla Hiidensalo on maalannut historialliseen romaaniinsa Sinun tähtesi taiteilijasta kirjallisen kuvan, joka ei ole järin ylevä mutta senkin edestä inhimillinen. Taiteilija on kuvattu kalunsa viemäksi, taulujensa naispuolisten mallien kanssa vehtaavaksi, varsin vastuuttomaksi ja itsekkääksikin mieheksi. Toisaalta historialliset ja elämäkerralliset taiteilijaromaanit ovat järjestään tällaisia  taiteilijat kun olivat menneinä aikoina usein rappiollisia ja löyhämoraalisiksi tunnettuja hahmoja. Edelfeltin tapauksessa ristiriita tuli siitä, minkälaisessa sosiaalisessa ympäristössä tämä eli ja miten ylevään asemaan hänet myös kansallisella tasolla korotettiin. Taiteilija itse ei romaanissa asemassaan viihdy muuten kuin ohimenevinä päänsisäisinä mahtailun hetkinä, jolloin hän pyrkii vahvistamaan itsetuntoaan ja tekemiään päätöksiä suuriin saavutuksiinsa nojaten. Päällimmäisenä Albertia ajoi usein maalaamaan taloudellinen pakko: niskassa olivat nuorena kuolleen isän velat ja äidin sekä siskojen elättäminen, ja myöhemmin piti elättää myös vaimoa ja poikaa.

Albertin naissuhteet nousevat kirjassa päällimmäiseksi ja niitä onkin moneen lähtöön. Lapsuudenperheessään hän varttuu isänsä kuoleman jälkeen vahvan äidin ja kolmen siskon kanssa. Äiti on Albertille sekä tuki että kahle. Tämä häärii kirjassa taustavaikuttajana Albertin avioliitollekin, joka solmittiin taiteilijan ollessa 34-vuotias. Avioliitosta kalsean ja "vähäverisen" Ellanin kanssa tulee äärimmäisen onneton tavalla, joka muistuttaa John Williamsin Stoner-romaanin William Stonerista Edith-vaimoineen. Hiidensalon romaanissa ei sentään käydä oksentamassa hääyönä, mutta paljon ei puutu. Myös siskot ovat merkittäviä taiteilijan elämässä: on hyvin nuorena kuollut Ellen, keskimmäisenä hieman syrjään tarinasta jäävä Annie ja nuorin sisko Berta, joka nousee yhdeksi kirjan näkökulmahahmoista. Ellanin ja Albertin yhteinen poika Erik on pienestä asti kovin sairaalloinen, mitä Ellan käyttää syynä, etteivät he voi matkustaa pojan kanssa Pariisiin, jonne Albert kuitenkin lähtee kerran toisensa jälkeen, sillä Pariisi oli hänen maalaustaiteelleen välttämättömyys. Sekä kaupunki että sieltä teoksia varten poimitut mallit.
"Täällä hänen taidettaan sentään ymmärrettiin. Hän oli aiemmin lähettänyt akatemiassa maalaamiaan alastontutkielmia kotimaahan, mutta siellä niihin oli suhtauduttu paheksuvasti eikä Taiteilijayhdistys halunnut kuulla puhuttavankaan sellaisten lunastamisesta yhdistyksen kokoelmaan. Hän oli saanut tukijoiltaan nuhtelukirjeen, jossa paheksuttiin sitä, että hän istui monta tuntia päivässä maalaamassa alastomia naisia."
Tosiaan, ne mallit. Albert huomaa taiteellisen työnsä vaativan, että hänen "täytyi rakastua joka päivä". Ensirakkaudestaan palvelustyttö Iidasta lähtien hän riisuu mallejaan niin maalauksia kuin sänkyään varten. Kalu vaatii sitä, eikä Albert voi kuin totella. Asetelmasta tulevat mieleen lähinnä Tom of Finlandin aikanaan heittämät kommentit, ja mieleeni tulikin, että kirjassa tuodaan vastaavanlaista lihallista inspiraatiota maalaustaiteen luomisessa heteromaailmaan. Malli on Albertille usein myös muusa, joka toteuttaa taiteilijan seksuaalisia ja joskus henkisiäkin tarpeita. Erityisen aseman saa ranskalainen Virginie, josta tutkija ja kirjailija Anna Kortelainen on tehnyt paljon tutkimusta ja julkaissut tekemästään selvitystyöstä tietokirjan Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina. Kortelaisen uraauurtavia Edelfelt-tutkimuksia kiitetään myös kirjailijan loppukiitoksissa tämän romaanin kirjoittamisen mahdollistajina. Aiemmasta Edelfelt-tutkimuksesta ns. epämääräiset naishenkilöt oli siivottu pois, ja Hiidensalo esittää aivan romaanin lopussa näkemyksen siitä, miten lähteitä on tuhottu: Albertin sisar Berta haluaa toimittaa tämän kirjeisiin perustuvan elämäkerran, ja saatuaan kirjeet haltuunsa vuonna 1918 Berta viskoo Haikon huvilan kaakeliuunin liekkeihin kaikki ei-toivotuista naisista kertovat kirjeet. Tästä lähtien Berta päättäisi siitä, mitä jälkipolvet Albertista tietäisivät ja mitä eivät. Kirjailijaksi aina halunnut Berta oli hoitanut heidän äitiään tämän kärsiessä viimeiset vuodet muistisairaudesta ja katkeroitunut jäätyään naimattomaksi. Sisarukset käyvät kirjassa muutamaa vuotta ennen Albertin kuolemaa tämän kirjeitä koskevan rajun riidan, jossa tulevat pintaan Albertin ajatukset siitä, miten tämä olisi ollut vapaa ilman äitiään ja sisaruksiaan, joiden elättämisen takia hänen piti siirtyä innostavammista aiheista taiteellisesti tympeään "muotokuvamaalarin" työhön.
"Berta ponkaisi ylös tuolista ja marssi ulos huoneesta. Albert potkaisi laukkuaan. Kukaan noista ämmistä ei jäisi historiaan, hän ajatteli. Hän olisi tässä perheessä ainoa, joka muistettaisiin sadan vuoden päästä. Hän sai ajatuksesta äkillistä, kaiken täyttävää tyydytystä."
Fennomaanien pyrkimykset luoda Suomesta oma, joskus vielä itsenäinen kansakuntansa vaikuttavat vahvasti Albertin tarinassa. Tällä oli joukko varakkaita merkkihenkilöitä tukijoinaan jo uransa alkuajoilta lähtien. Myös aikakauden muita taiteilijoita ja kirjailijoita kulkee matkassa, ja monesti kirjailija mainitsee Juhanin, Vennyn, VillenAxelin, Jannen ja tietysti oopperalaulaja Ainon, josta tulee Albertin viimeisten vuosien muusa, vaikka hän ei tätä koskaan itselleen kokonaan saakaan. Albert näkee asemansa "kansakunnan kaapin päällä" lähinnä fennomaanien kiihkoilun tuloksena, ja lopulta hän paasaa jo varsin heikkokuntoisena ystävänsä järjestämissä rapujuhlissa kohdelleensa koko ikänsä taidetta kuin porttoa.

Albertin kuoleman jälkeen kirja jatkuu vielä 60 sivua. Ansa-nimisen (oletettavasti kuvitteellisen EDIT: haastattelun perusteella ei aivan, vaan kirjailijan isoisän isoäitiin perustuvan) pyykkäritytön kanssa tapahtuneesta hairahduksesta syntyivät kaksospojat, joista toinen hukkui jo pienenä. Toista, nimeltään Aarne, seurataan sen sijaan vuoteen 1918 jolloin maalarina työskentelevä perheenisä Aarne päätyy sisällissodassa punaisten puolelle. Ponnistelut rakentaa yhtenäinen Suomen kansakunta tuhoutuvat julmasti molemminpuoliseen terroriin, ja sodan jäljet muistetaan vielä sata vuotta myöhemminkin. Loppukaneettina Aarne panee toivonsa repivän sodan jälkeen poikaansa ja tämän sukupolveen.

Sinun tähtesi on todella hyvin ja vetävästi kirjoitettu historiallinen romaani. Kirjailija on luonut todellisiin ihmisiin perustuville hahmoilleen vahvat sisäiset maailmat, tehnyt omia tulkintojaan ja säilyttänyt punaisen langan. Lukemisen jälkeen piti perehtyä Edelfeltin henkilöhistoriaan, josta tiesin yllättävän vähän, vaikka olen nähnyt hänen taulujaan näyttelyissä lapsuudesta lähtien. Anna Kortelaisen Virginie-kirja menee myös lukulistalle. Ainoastaan Aarnea käsittelevä osuus romaanin lopussa mietitytti, vaikka sekin oli hyvin kirjoitettu ja sisälsi onnistuneita kiteytyksiä sisällissodan järjettömyyksistä. Osuus tuntui Edelfelt-tarinan päälle silti hieman ylimääräiseltä vyöryttäessään lukijan eteen vielä uuden tarinakokonaisuuden henkilögallerioineen. Kuten sanoin, sen lukeminen ei kuitenkaan suuresti haitannut, sillä osuus on kirjallisesti vahva ja puolustaa paikkaansa temaattisessa kokonaisuudessa. Kirja oli mielenkiintoinen matka Suomen historiaan, ja kuten postauksen pituudestakin voi havaita, sen eri piirteet ja teemat herättivät paljon ajatuksia ja pohdintoja. Kirjailija on historiallisen romaanin parhaiden perinteiden mukaisesti jatkanut mielikuvituksellaan sujuvasti siitä, mihin historialliset faktat päättyvät.

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 8: Suomen historiasta kertova kirja

8 kommenttia:

  1. Tulin lukemaan bloggauksesi ajatuksen kanssa vaikka hieman vilkuilin tätä jo kirjasta blogatessani. Hienosti kirjoitat hienosta kirjasta, monia samoja ajatuksia kuin minulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! Ajatuksemme kirjasta olivat kyllä monessa kohtaa yhtenevät. :)

      Poista
  2. Mulla oli tämä lainassa, mutta alku ei vetänyt yhtään, joten aika nopeasti lopetin tämän lukemisen kesken. Vika saattoi olla hyvin minussa tai ainakin siinä, että olen nyt entistä pontevammin lähtenyt lukemaan omantyylisiäni kirjoja, jolloin moni hyväkin teos jää listani ulkopuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä kun itse koin tämän aika vetävänä, mutta tosiaan, kun olet viime aikoina selvästi lukenut kokeellisempaa, tällainen perinteisempi historiallisen romaanin kerronta ei ehkä silloin uppoa. Itse onnistuin uppoutumaan tarinaan hyvin, kun mulla oli viime viikonloppuna aikaa lukea tätä välillä monta tuntiakin putkeen.

      Poista
  3. Olen ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen täysin ulkona uusista kirjoista. Toisaalta tuntuu kauhealta, kun ei tiedä, mitä kirjallisuuden alalla just nyt tapahtuu, mutta toisaalta... Niin: aina on tuo toisaalta ja toisaalta.

    Tämä kirja kiinnostaa aiheensa puolesta; taiteilijuus ja Suomen taiteen kultakausi, aika jolloin Suomen identiteettiä ryhdyttiin rakentamaan... Ehkäpä teos tulee minuakin vastaan joku kaunis päivä. Kiitos hienosta arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on ollut tarkoitus lukea tänä vuonna paljon vanhaa ja tietokirjallisuutta, mutta nämä kaunokirjalliset uutuudet nyt vaan löytävät tiensä lukupinooni toinen toisensa jälkeen, kun kiinnostavat niin kovasti. Tämä kirja käsittelee kiinnostavia aiheitaan kyllä hyvin ja perehtyneesti. Kiitokset taas! :)

      Poista
  4. Hienosti Hiidensalo kytkee Edelfeltin yksityiselämää ja Suomen historiaa yhteen. Aarnen osuus jää minusta lopussa kovin irralliseksi, vaikka se temaattisesti muuhun tarinaan yhdistyykin, mutta kaiken kaikkiaan komea teos tämä Sinun tähtesi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on todella teoksen ansio ja pitää sen hyvin koossa. Kirja vieköön -tapahtumassa tuli esiin, että tuo loppuosuus Aarnen tarinan kera oli kirjailijalle itselleen tärkeää saada mukaan. Kiitokset kommentista!

      Poista