"Minä inhosin St. Josephin luostarikoulua. Pelkäsin nunnia, ja yhtenä kuumana Teksasin päivänä löin sisar Ceciliaa ja minut erotettiin koulusta. Rangaistukseksi jouduin työskentelemään koko kesäloman ajan hammaslääkärin vastaanotolla isoisän apuna. Todellinen syy oli se, että minun ei haluttu leikkivän naapuruston lasten kanssa. Ne olivat meksikolaisia ja syyrialaisia. Mustia siellä ei ollut, mutta se oli vain ajan kysymys, sanoi äiti."Lucia Berlinin (1936–2004) novellien suomennoksesta kuulin ensimmäistä kertaa viime vuoden keväällä, kun kääntäjä Kristiina Drews oli vieraana Suomen kirjastoseuran järjestämässä, kirjastotyöntekijöille suunnatussa Fiktiopäivä-koulutuksessa. Drews kuvasi Berlinin tuotantoa hyvin mieleenpainuvasti, mutta oletti kuitenkin suomennoksen jäävän pienen yleisön kirjaksi. On ollut ilahduttavaa huomata, miten suuren huomion kirjallisuusmedioissa Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia on saanut. Berlinin novellit ovat suorastaan maagisia, vaikka tyylillisesti edustavatkin realistisia arkikuvauksia. Hänen kirjoitustapansa hurmaa heti ensisivuilta. Luettuani kirjan mietin, että tässä on kokoelma, jota jatkossa ensimmäisenä suosittelen niille ihmisille, jotka suhtautuvat varauksella novelleihin. Suurmenestykseksi Yhdysvalloissa 11 vuotta Berlinin kuoleman jälkeen nousseen A Manual for Cleaning Women -valikoiman toimittanut Stephen Emerson toteaa johdannon päätteeksi: "Minä en keksi ketään, joka ei haluaisi lukea Lucian novelleja." Hankala minunkin oli sellaista lukijaa miettiä.
"Tänään rouva Burken luona. Täytyy lopettaa sielläkin. Mikään ei ikinä muutu. Talossa ei ole koskaan mitään likaista. En käsitä mitä minä siellä teen. Tänään meni kuitenkin paremmin. Ainakin ymmärsin, miksi siellä on kolmekymmentä tyhjää Lancers-roseeviinipulloa. Nyt niitä oli kolmekymmentäyksi. Eilen on ilmeisesti ollut pariskunnan hääpäivä. Tuhkakupissa oli kaksi tumppia (eikä vain herran yhtä), pöydällä yksi viinilasi (rouva ei juo), ja uusi roseeviinipulloni. Keilailupokaaleja oli hiukan siirrelty. Meidän yhteinen elämämme."Berlinin novelleissa suurta osaa esittävät yllätys ja taito vavahduttaa lukija pois tekstin oletetulta polulta. Erityisesti hänen novelliensa loput ovat huikeita. Viimeinen virke vie usein jonnekin, mihin tekstin ei olisi kuvitellut vievän, tai sitten se kiteyttää taustalla vaikuttavat asiat tuoden yhtäkkiä näkyväksi sen, mistä kaikessa onkin ollut kysymys. Kokoelman vaikuttavimmiksi novelleiksi minulle muodostuivat "Siivoojan käsikirja", "Toda luna, todo año" ja "Hyvät ja pahat", jotka nousevat parhaiden lukemieni novellien joukkoon, mutta kaikki valikoiman novellit ovat tasoltaan hyvästä erinomaiseen. Berlinin kertomukset liikkuvat miljöissä ja tilanteissa, jotka olivat kirjailijalle itselleen tuttuja: isoisän hammasklinikalla, katolisessa koulussa, sairaalassa, Meksikossa, Chilessä, Kaliforniassa, köyhien ja alkoholistien parissa. Tekijän elämänvaiheista voi lukea monesta artikkelista verkossa, ja niistä kertoo myös tämän kirjan lopussa oleva teksti. Alkusanat valikoimalle on kirjoittanut Lydia Davis ja lisäksi alussa on edellä mainittu Stephen Emersonin johdanto. Luin itse taustoittavat tekstit vasta kirjan lukemisen jälkeen, ja suosittelen sitä muillekin.
"Minä tykkään työstäni ensiapupolilla – siellä sentään tapaa miehiä. Oikeita miehiä, sankareita. Palomiehiä ja jockeymiehiä. Niitä tulee ensiapupolille yhtenään. Jockeyt näyttävät upeilta röntgenkuvissa. Niiltä murtuu luita vähän väliä, mutta ne vain teippaavat itsensä kasaan ja ratsastavat seuraavankin lähdön. Niiden luurangot ovat kuin puita, niin kuin uudelleen koottuja brontosauruksia. Pyhän Sebastianuksen röntgenkuvia."Berlinin teksteissä on kekseliäitä ilmaisuja, paljon vertauksia, ja se etenee niin omaleimaisella otteella, että hänen tapansa nähdä maailma tuntuu joltakin harvinaislaatuiselta – sellaiselta mitä ihmisellä joko on tai ei. Kuvauksessa on mukana myös rosoa ja asiat nähdään peittelemättä, juuri siten että tekstistä tulee elävää, rehellistä ja samaistuttavaa. Berlin tekee havaintoja runoilijan tarkkuudella, mutta kirjoittaa soljuen etenevää proosaa, jossa lauseet muodostavat ensisijaisesti ketjuja, ovat suhteessa toisiinsa. Siksi lainauksiakin ottaessa tuntuu, että kappaleita ei voi katkaista kesken, vaan ne on siteerattava kokonaan, kuten kirjailija on ne luettavaksi tarkoittanut. Kristiina Drewsiä on kiitettävä erittäin hyvästä suomennoksesta, joka tekee varmasti oikeutta alkutekstille. Vaikka näissä novelleissa teksti saa lopullisen merkityksensä asiayhteyden kautta, myös yksittäiset kielikuvat ovat hykerryttävän hienoja, ja tietyt lauseet jäävät mieleen kaikumaan. Muutama esimerkki:
"Ihmeköynnös valui pitkin sen seiniä kuin juopuneen naisen hartiahuivi."
"Olin niin yksinäinen, että jopa harkitsin huoneiden sisustamista teltoiksi."
"Talossa on kymmenen digitaalista kelloa, joka ikinen samassa, oikeassa ajassa. Vielä jonain päivänä, kun lopetan täällä, pysäytän ne kaikki."Taidan tulla siihen lopputulokseen, että luin nyt, vasta alkaneen vuoden puolella, viime syksyn merkittävimmän käännöskirjan. Tämä on kirja, josta on syytä liekehtiä, koska tällaiseen ei törmää usein. Olin etukäteen hieman jännittynyt siitä, kokisinko tämän kirjan niin vahvasti hehkutuksen ympärillä noustua suureksi, mutta Lucia Berlin vaikutti, herätti ja hurmasi tekstillään vastaansanomattomalla tavalla. A Manual for Cleaning Women julkaistaan suomeksi kahdessa osassa, eli tätä lukemisen hurmaa on tulossa vielä toinenkin osa luettavaksi. Miten mahtavaa.
Muissa blogeissa (enemmänkin on, nämä parilta ekalta Google-tulossivulta): Lukuisa, Reader, why did I marry him?, Mitä luimme kerran, Eniten minua kiinnostaa tie, Opus eka, Yökyöpeli hapankorppu lukee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti